Vaalipäivä

Tänään valitaan suomeen tasavallan presidentti, ja meillä kaikilla on oikeus sekä ennenkaikkea velvollisuus äänestää. Äänestäthän sinäkin?

Maailma on epäreilu paikka, varsinkin miljoonille naisille. Yhtenä näinkin etuoikeutetuista naisista koen suorastaan häpeälliseksi sen, jos ei äänioikeutta käytetä. Ennenkaikkea äänestämisessä on kysymys kunnioituksesa, ja minä kunnioitan tätä maata. Vaikkakin täällä on moni asia täysin pjärssiillään...Mutta asioihin ei voi koskaan vaikuttaa jos ei täältä ruohonjuuritasolta käytä oikeuksiaan.

"Tee asioille jotain tai lopeta ininä. Jos et ole valmis taistelemaan ja tekemään elämästäsi parempaa, älä valita."

Vaikeeta.

Nyt on jotenkin todella vaikeeta, niin vaikeeta ettei jaksa edes kirjoittaa. Kivut ovat olleet jollain lailla hallinnassa, mutta se tarkoittaa sitä etten tee kauheasti mitään...Tämä taas johtaa siihen että monet näköjään alkavat ajatella etten enää ole kipeä koska en kipuile pahasti. Kivut on kuitenkin päällä 24/7, ne eivät vain kaada sänkyyn...jos en tee mitään.

Kroonistuneen kivun sietäminen on vähän niinkuin synnytys, sitä ei pysty sanoin selittämään ennenkuin itse kokee...ja silti se kivun alkuperä, kokeminen ja kestäminen on yksilöllistä. Kuvitelkaapa teidän pahin hartiajumikipu, inhottava jatkuvasti tykyttävä päänsärky ja se kipu mikä ennen sitoi sänkyyn kun selkälihakset veti totaalijuntturaan ja jokainen kumarrus ja kropan kierto teki kipeää...kuvitelkaapa ne kivut ihan pienimmäksi kivuksi, ne entiset kovat kivut tarkoittaa minulle nykyään hyvää päivää, hyvää ajanjaksoa. Niihin en edes ota särkylääkettä, ne kestän ilman. Mutta kuvitelkaa ne kivut jatkuvaksi pahaksi kaveriksi...ne vie pään ja jaksamisen.

Elämä tuntuu maanpäälliseltä helvetiltä josta ei ole ulospääsyä. Haluan elää, haluan olla äiti, haluan niin perkeleesti tehdä ja touhuta ja olla normaali. Täytin joulukuussa 30 vuotta...miten ihmeessä joku yläkerran herra, tai mikä lie alakerran herra, on kuvitellut minun elävän tällaista elämää vielä kymmeniä vuosia?

Lääkärit vähättelee, eivät ymmärrä. Eivät yksinkertaisesti ymmärrä miten laajasti tämä "pieni" vaiva vaikuttaa elämässämme, juuri tässä kyseisessä elämäntilanteessa kahden pienen lapsen kanssa. Kuinkakohan pitkään tuo mies jaksaa kunhan sisäistää sen ettei meidän talouskaan tule tästä mihinkään paranemaan vaikka hän kuinka painaa 12h työpäivää. Mies ei koskaan voi ostaa mitään itselleen, ei matkustaa, ei tehdä mitään. Hänen täytyy tehdä niska limassa töitä ja rahat menee vaimon hoitoihin/kuntoutukseen ja yleiseen elämiseen. Eikä siltikään riitä...

Minulla on maailman parhaat syyt ja tahto elää, mutta miten hitossa eletään kun ei VOI elää. Tiedättekös, voitteko edes kuvitella, miten raastavaa on katsoa vieressä kun lapset kiintyy enemmän hoitajaan kun minuun, äitiin...Tottakai he kiintyy siihen ihmiseen kuka heitä hoitaa, leikittää ja pyörittää arkea.

Mietin välillä mistä minua rangaistaan, mitä niin pahaa olen tehnyt että sain tällaisen elämän? Huonoa tuuriako? Niin ne lääkärit väittää, sulla on vaan ollut vähän huono tuuri. No helvetti, lähettäkää nyt äkkiä se Hannu Hanhi tänne! Tuntuu että pilaan kaikkien lähellä olevienkin elämän, koska kuormitan heitä niin hekisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Olen syypää kaikkien huonoon vointiin ja murheeseen. Syyllisyys, jota on niin kovin kovin raskas kantaa.

Siinäpä olisi heti kolme ihan helvetin hyvää syytä elää, mutta samalla kolme ihan helvetin isoa syytä siihen miksi koen aivan helvetinmoista syyllisyyttä ja tuskaa.

Korttitehdas...

,,,käynnistyi eilen. Ajattelin yrittää, selkäkivusta huolimatta, värkätä Samun kanssa kortteja. Note to myself, juuri 3v täyttäneen lapsen kanssa askartelu ei ole maailman hermoleppoisinta hommaa. Hanskasin kyllä tilanteen hyvin siihen asti kunnes koitti lopettamisen aika, sillon piti pojan päästä räpläämään jokaista juttua ja työntää sormensa kuivumassa oleviin kortteihin.
Hienoja niistä kuitenkin tuli, tosi hienoja. Minä leikkasin tonttuhatut ja Samu ideoi itse loput, liimasi ja piirsi ja halusi laittaa tähdetkin.

Aavistelin jo eilen että taitaa olla naistenvaivat alkamassa. On nimittäin sellainen juttu että toisen leikkauksen jälkeen sain ilokseni eivan järkyttävät menkkakivut, ja ensimmäiset pari päivää menee tuskaillessa, selkä ja lantio on aivan tulessa. Olen viimeiset 1,5 viikkoa pärjännyt ottamalla kerran päivässä yhden 1g Para-tabsin, mutta tänään on mennyt jo 2x1mg Para-tabs ja 2x800mg Burana. Silti särkee ja jalan takaosa sekä ulkosyrjä taas polvitaipeesta alaspäin puolitunnoton/puutunut, tuntuu tosi inhottavalta. Tokihan tuo takareisikin on puolitunoton, mutta siihen on jo tottunut kun ei tee samaa aaltoliikettä mitä pohje ja jalkaterä. Ihme kyllä on ajatukset pysyneet pitkän aikaa suht valoisina. Omalla tavallaan tämän tilan hyväksyminen toi tietynlaisen helpotuksen muuhunkin olemiseen. Minun ei tarvi pärjätä yksin, nyt on todistettu että on syy olla kipeä. Ei tarvitse enää venyä ja vanua ja mennä oman sietorajan yläpuolella, nyt alkaa arjen järjestely helpottaa. Meillähän on tässä etsinnässä lapsenvahti, eli 8h päivässä saadaan lastenhoitaja kotiin. Ei tarvi viedä pieniä vuoropäiväkotiin jossa joutuisivat Janin työvuorojen takia olemaan yötä.


Janille iski joku ihme kodinlaittovimma, sai vihdoin viimein laitettua vessaan väliaikaisen lattian ja on muutenkin järkkäillyt ja siivoillut. Tuo lattia on ihan kamalan näköinen eikä sovi yhtään tuonne, mutta jospa se nyt menisi sen aikaa että saadaan rahat kasaan kylppäriremonttia varten jonka yhteydessä laitatetaan vessakin lattiasta kattoon. Meillä on kaikilla ollut sen verran rankka vuosi että Janikin ilmoitti ettei yksinkertaisesti nyt jaksa alkaa itse remontoimaan. Onhan hänellä toki muutakin tekemistä nyt kun on kotona ollessaan vastuussa kaikista lasten pisuista ja pesuista...

Meillä tuoksuu joulu <3 (eli paska haisee). Tein lanttulaatikot ja kuten huomata saattaa, on joku hiirulainen käynyt jo maistamassakin ;o).

Aamulla...

...katsoin ikkunasta ja totesin taas kelin kovin talviseksi x). Aurinko posotti kirkkaalta taivaalta ja lunta ei näy missään. Sittemmin rupesi myrskyämään ja aurinkokin hävisi muille maille vierahille.

Isi on rakas, isi on lomalla. Isi auttaa vaatteiden pukemisessa ja isiä pitää välillä vähän halata. Äitin mielestä isi on komea ja isillä on maailman seksikkäimmät hartiat/yläkroppa ;o).

Löysin kaapinpohjalta kaverin tekemän mekon jota käytettiin kun Saga oli vauva, mutta sehän mahtui vielä ja on oikeastaan vasta nyt juuri passeli. Saga tykkää, bambinkuva on mielenkiintoinen. Olen niin otettu että ympärilläni on kädentaitoja omaavia ihmisiä, olisi ihana itsekin osata, mutta valitettavasti ne taitaa kuulua sarjaan "not for me".

Kävin eilen ekan kerran heinäkuun jälkeen treeneissä, en ollut kun tunteroisen. Isi oli sillä aikaa lasten kanssa ja Saga oli taas pistänyt Samua ihan kymppi-nolla...Kunnon pikkuemäntä.

Tänään pitäisi käydä kaupassa ostamassa lisää silikonia ja tehdä vessan lattia valmiiksi, johan se on ollut monta kuukautta auki.

Tänään ei ole ohjelmassa yhtään mitään muuta erityistä. Laittelen pikkuhiljaa joulua, taidan värkätä lanttu- ja porkkanalaatikot ja jos leipasis satsin korvapuusteja ja vaniljarahkapuusteja. Ruuaksi possun ulkofilepihvejä, pottuja ja höyrytettyjä rehuja.

Ihanaa...

...Jani jäi melkeen kahden viikon lomalle! Jani, <3, rakas aviomieheni, 34v, viiden lapsen isä, maailman paras ukkelssoni. Jani on ccol, vaikkakin välillä aika bääd.

Ihanaa kuitenkin kun saadaan olla ihan omalla porukalla, johan tässä on menty taas kuusi viikkoa kodinhoitajien voimin. On yllättävän raskasta kun koko ajan joku vieras pyörii nurkissa, täytyy jatkuvasti skarpata ja olla kohtelias. Lapsiakaan ei ihan niin raakasti kehtaa komentaa tai pitää jöötä yllä.

Ollaan tällä viikolla laitettu jouluverhot paikoilleen. Makkarista tuli aika tunnelmallinen ikkunatähtineen päivineen.Keittiön laskosverhot eivät oikein miellytä, ne tarvii jonkn patentin ettei rullattu osa jää roikkumaan. Äiti aiko tuoda olkkariin punaisen ryijymaton, ihanaa!

Samu oli päivän mummulassa, sai vähän jakamatonta huomiota, ja meistäkin oli ihan kiva antaa huomiota pelkästään Sagalle. Sagakin nautti ja jakeli vuolaasti pusuja, myllättiin sängyllä.

Tehtiin vessaan lattia ja siivottiin se lattiasta kattoon, aika kiva nyt kun on lattiapinta eikä kova betoni jalan alla. Vihreät kaapit vaan ahdistaa suuresti, hyi yök, mutta jospa ne sais kylppäriremontin yhteydessä vaihdettua.

Mieli on tänään pysynyt suht aurinkoisena ja särkyynkin on riittänyt yksi Panadol 1g, vaikka koko ajanhan tuo tuolla polttelee. Tavallaan tähän lievään kipuun turtuu, tai ehkä turtuminen on väärä sana, mutta jos on vaan sellanen jatkuva lievä polte, niin sillon pystyy jotain tekemään ja kun tekee niin se kipu unohtuu hetkeksi.

Tein ruuaksi kookoskanaa vihanneksilla, riisiä ja höyrytettyjä kruunuvihanneksia, välillä vähän terveellisempääkin. Mieskin oli urhea ja söi jopa kaalitkin, uskomatonta! Juteltiin eilen pitkä tovi, ja hän lupasi omalta osaltaan tsempata mun painonpudotusta hyväksymällä runsaskasviksiset ruuat ja että välillä olisi ihan salaattejakin. Janihan on oikein perinteinen mies joka on yleensä sitä mieltä että pottu ja liha se miehen tiellä pitää...

Tänään oli hyvä päivä, rentoa yhdessäoloa ilman kolmeveetä. Tais olla eka kerta meidän historiassa kun oltiin näin erillään, teki ihan hyvää. Uhmaikäinen lapsi osaa välillä olla aika rasittava...

Kokeilin tytölle serkkutytön vanhaa ihanaa Lingon&Blåbär-mekkoa, on varmaan kesällä aika söpöskä.

TERVETULOA!

Tässäpä tää nyt olisi, kaikessa komeudessaan eli tyhjyyttä ammottavana. Päätin perustaa blogin jossa kerron rehellisesti ja erittäin suorasanaisesti selkävaivaisen arjesta. Välillä tesktit saattaa olla hyvinkin rankkoja, mutta ethän kiitos heti soita valkotakkisia paikalle. Ajatukset ovat eri asia kuin niiden toteuttaminen =).