Vaalipäivä

Tänään valitaan suomeen tasavallan presidentti, ja meillä kaikilla on oikeus sekä ennenkaikkea velvollisuus äänestää. Äänestäthän sinäkin?

Maailma on epäreilu paikka, varsinkin miljoonille naisille. Yhtenä näinkin etuoikeutetuista naisista koen suorastaan häpeälliseksi sen, jos ei äänioikeutta käytetä. Ennenkaikkea äänestämisessä on kysymys kunnioituksesa, ja minä kunnioitan tätä maata. Vaikkakin täällä on moni asia täysin pjärssiillään...Mutta asioihin ei voi koskaan vaikuttaa jos ei täältä ruohonjuuritasolta käytä oikeuksiaan.

"Tee asioille jotain tai lopeta ininä. Jos et ole valmis taistelemaan ja tekemään elämästäsi parempaa, älä valita."

Vaikeeta.

Nyt on jotenkin todella vaikeeta, niin vaikeeta ettei jaksa edes kirjoittaa. Kivut ovat olleet jollain lailla hallinnassa, mutta se tarkoittaa sitä etten tee kauheasti mitään...Tämä taas johtaa siihen että monet näköjään alkavat ajatella etten enää ole kipeä koska en kipuile pahasti. Kivut on kuitenkin päällä 24/7, ne eivät vain kaada sänkyyn...jos en tee mitään.

Kroonistuneen kivun sietäminen on vähän niinkuin synnytys, sitä ei pysty sanoin selittämään ennenkuin itse kokee...ja silti se kivun alkuperä, kokeminen ja kestäminen on yksilöllistä. Kuvitelkaapa teidän pahin hartiajumikipu, inhottava jatkuvasti tykyttävä päänsärky ja se kipu mikä ennen sitoi sänkyyn kun selkälihakset veti totaalijuntturaan ja jokainen kumarrus ja kropan kierto teki kipeää...kuvitelkaapa ne kivut ihan pienimmäksi kivuksi, ne entiset kovat kivut tarkoittaa minulle nykyään hyvää päivää, hyvää ajanjaksoa. Niihin en edes ota särkylääkettä, ne kestän ilman. Mutta kuvitelkaa ne kivut jatkuvaksi pahaksi kaveriksi...ne vie pään ja jaksamisen.

Elämä tuntuu maanpäälliseltä helvetiltä josta ei ole ulospääsyä. Haluan elää, haluan olla äiti, haluan niin perkeleesti tehdä ja touhuta ja olla normaali. Täytin joulukuussa 30 vuotta...miten ihmeessä joku yläkerran herra, tai mikä lie alakerran herra, on kuvitellut minun elävän tällaista elämää vielä kymmeniä vuosia?

Lääkärit vähättelee, eivät ymmärrä. Eivät yksinkertaisesti ymmärrä miten laajasti tämä "pieni" vaiva vaikuttaa elämässämme, juuri tässä kyseisessä elämäntilanteessa kahden pienen lapsen kanssa. Kuinkakohan pitkään tuo mies jaksaa kunhan sisäistää sen ettei meidän talouskaan tule tästä mihinkään paranemaan vaikka hän kuinka painaa 12h työpäivää. Mies ei koskaan voi ostaa mitään itselleen, ei matkustaa, ei tehdä mitään. Hänen täytyy tehdä niska limassa töitä ja rahat menee vaimon hoitoihin/kuntoutukseen ja yleiseen elämiseen. Eikä siltikään riitä...

Minulla on maailman parhaat syyt ja tahto elää, mutta miten hitossa eletään kun ei VOI elää. Tiedättekös, voitteko edes kuvitella, miten raastavaa on katsoa vieressä kun lapset kiintyy enemmän hoitajaan kun minuun, äitiin...Tottakai he kiintyy siihen ihmiseen kuka heitä hoitaa, leikittää ja pyörittää arkea.

Mietin välillä mistä minua rangaistaan, mitä niin pahaa olen tehnyt että sain tällaisen elämän? Huonoa tuuriako? Niin ne lääkärit väittää, sulla on vaan ollut vähän huono tuuri. No helvetti, lähettäkää nyt äkkiä se Hannu Hanhi tänne! Tuntuu että pilaan kaikkien lähellä olevienkin elämän, koska kuormitan heitä niin hekisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Olen syypää kaikkien huonoon vointiin ja murheeseen. Syyllisyys, jota on niin kovin kovin raskas kantaa.

Siinäpä olisi heti kolme ihan helvetin hyvää syytä elää, mutta samalla kolme ihan helvetin isoa syytä siihen miksi koen aivan helvetinmoista syyllisyyttä ja tuskaa.